Nyt sitten löytyy sitä persoonallisuutta niin että hetkeksi aikaa piisaa kun astuu tämän lempeän pikku ravintolan ovesta sisään ja sieraimet täyttyvät ihanasta tuoksusta joka on tyyppillista kunnon perus- tai kotiruoalle. Samoin sitä saa haukkoa henkeään hetken siitä kaikesta silmiin osuvasta ihanasta rekvisiitasta jota on saatu sopusoinnussa mahtumaan kaikkiaan n. 10m2  suuruiseen ravintolatilaan. Tilaa koristaa yksi kahden hengen pöytä jonka lisäksi löytyy baaritiskimäistä ruokailutilaa baarijakkaralla tai seisten. Paikka pyöriin 90% tilausten perusteella vaikka palveleenkin normaalien ja tavanomaisten lounaspaikan aukioloaikojen puitteissa.Paikan on perustanut vuonna 1964 jo aikoinaan Tanskalaistunut Martti Riikonen jolta se siirtyi nykyiselle omistajalle vuonna 1987. Paikka noudattaa edelleen uskollisesti perinteitä ja valmistaa kaikki aidot Tanskalaiset voileivät perinteisten Tanskalaisten voileipäreseptien mukaan. Täällä myös liha, paistit, maksamakkarat ja kinkut yms paistetaan taitehdään alusta alkaen itse itse eli takuu varmasti voileivällä ei ladella tukun tai marketin ns. lihaa jostain vetisestä vakuumipaketista poimittuna. Tanskalainen voileipä on arvokkainta mitä Tanska on kattanut kansainväliseen herkkupöytään. Tanskalainen voileipä on pieni ateria, joka soveltuu mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin alkaen pienistä kotikutsuista ja -juhlista aina arvokkaisiin kokous- ja edustustilaisuuksiin asti. Voileivän valmistaminen Tanskalaisittain edellyttää pitkäaikaista kokemusta. Tanskalainen Voileipä Oy:llä on jo 30vuoden kokemus siitä, kuinka se herkullinen Tanskalainen voileipä todella valmistetaan. Tuloksena onkin poikkeuksetta aina herkullinen taideteos, jonka mestarillinen ulkonäkö ja maukkaus on tuonut sille maailmanlaajuisen maineen.  
Osoite
Cygnaeuksenkatu 5
00100
Helsinki
031011
Kuva
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb