Paikkaan saapuessaan aistii heti että tähän on satsattu ja odotuksia on siis ilmassa. Iloksemme huomaamme että paikka on löydetty vaikka tietysti nyt lie hiljan täyteen tullut ensimmäinen toimintavuosi ei ole mitenkään voinut paikan tunnettavuutta rittävästi edistää. Pirjon pakarilla on aiemmin avattuja palvelupisteitä myös Seinjoella ja Ylöjärvellä joiden tietoja löydätte tämän tekstin alla näkyvän kotisivun mukaisesta netti-osoitteesta. Tässä lounaskahvilassa ainakin salaatit ja leivät ovat hintansa väärtit ja ovat ihan isostikin sitä. Enemmän kuin tervetullutta on tähän Uudenmaan alueen leiptarjontaan tämä Pirjon Pakari ja sen laadukkaat tuotteet. Maistuvia ja laadukkaita tuntuvat olevan. Kahvilassa tarjolla oleva kahvi on merkiltään Pauligin Mondo eli hiukka tummaan päin paahdoltaan. Ei Juhla Mokkaa mutta kahvia kumminkin ja jos kenelläkin on tapana värjätä ja makeuttaa kahvinsa niin vielä helpommin peittyy tummapaahtoisen lievä kitkeryys. Pirjon Pakarissa palvelu on tasokasta ja ystävällistä. Tähän lounaskahvilaan ja leipomoon on tarkoitus poiketa kuluvan vuoden loppukesästä tahi syksymmällä uudelleen ja nimenomaan parempaan kellonaikaan. Silloin odotettavissa parempaa kuvasatoa ja meininki olisi perehtyä myös leipomon makeisiin vaihtoehtoihin. Pirjon Pakarin tuotteita saa myös noin sadasta eri myymälästä mm Pääkaupunki seudun ja Lahden alueella, joista liikkeistä listan löydät helposti oheisesta osoitteesta: http://www.pirjonpakari.fi/saatavuus-nurmijarven-leipomon-alueella
Osoite
Kauppanummenkuja 3
01900
Nurmijärvi
Yhteystiedot

[javascript protected email address]
+358 40 74 000 89
+358 40 56 815 70
150813
Kuva
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb