Löytyi 963 kohdetta tällä haulla
Palviportti, Hämeenkyrö
Tämä entiseen bensa-aseman kiinteistöön perustettu lihaliike, kahvila sekä makkara- ja lihakauppa on kerrassaan pysähtymisen arvoinen kohde kullekin kolostiellä kulkevalle. Löytyy siis väliltä Tampere-Parkano. Palviportti -kiinteistön pihassa toimii myös ja täysin oman yrityksenään polttoaineen jakelu "kylmäasema" periaatteella ja ainakin kuvaushetkellä kyseinen öljy-yhtiö oli nimeltään Neste.
Liisan Leipomo, Lempäälä
Liisan Leipomo Oy sijaitsee Tampereentien varressa Kuljussa, leipomon yhteydessä toimii myös myymälä ja pieni kahvio.
Exesso, Parkano
Kahvila, polttoaineen jakelu Parkanon taajaman kohdalla entisessä Parkanon Esso -kiinteistössä ja siis polttoainenjakelua kylmäaseman muodossa yhä ja ainakin 2015 öljy-yhtiönä oli St1.
Koiviston Kotileipomo, Ikaalinen
Koiviston Kotileipomo Ky on Ikaalisten vanhin leipomo ja se sijaitsee kauniissa perinnemaisemassa Ikaalississa, noin 50 km Tampereelta Vaasaan päin.
Lounaskahvila Signe, Sastamala
Lounaskahvila Signe sijaitsee Sastamalan Mouhijärvellä, ikivanhan hirsitalon suojissa. Signen tavoitteena on tarjota asiakkaille erittäin maukasta kotiruokaa maanantaista perjantaihin.
WHD Gård, Nurmaa
Moniulotteinen WHD Gårdin tila
Gumbo Kiosk, Söderkulla
Gumboon Kioski on rauhallisessa ja kauniissa merenranta ja venesatama-maisemassa. Pparkkipaikkojakin yleensä piisaa. Yerassit molemmin puolin kahvilakioski rakennusta kivasti.
Tawerna, Vihti
Vanhaan ja noin 60 tai 70 -lukuiseen kunnataloon tai paremminkin sen avaraan ja valoisaa aulaan asettunut Tawerna on kodikas ja viihtyisä kokonaisuus jonka krunaavat paikan emäntä ja hänen suussasulavat herkut.
Wanha Vosikka, Ristiina
Huikeat omatekeminpihvein tuunatut Hampurilaiset ja hampurilaisannokset. Myös tavanomaista lounasruokaa ja kahvilapalvelut suussa-sulavine kahvileipineen. Myös tilauskakkuja. Paikka sijaitsee Ristiinan keskustassa.
Paalupaikka, Kärsämäki
Mielenkiintoisen ja laadukkaan majoitusyrityksen yhteydessä oleva passeli kahvila ravintola.
Marskin Kioski-Kahvio, Mikkeli
Marskin aukiolla sijaitseva Kioski-Kahvio Marski tarjoaa maukkaat lounaat, suolaiset, makeiset sekä Veikkauksen ja Toton pelit. Tervetuloa!
Herkkupekka, Savonlinna
Herkkupekalla on pitkät perinteet konditoria-, leipomo- ja kahvilaliiketoiminnoista.
Grillius, Äänekoski
Erityisen mukava ja menneet hyvät ajat mieleen tuova vanha bensis kiinteistö nelostien varressa ja Hirvaskankaan ABC:tä vastapäätä. Paikasta on muokattu grillikahvila jossa on hyvä ja laaja tuotevalikoima.
Hanhipirtti, Kittilä
Tämä kohde vaikkakin sijaitsee vain latu- ja moottorikelkkareittien varressa ja on avoinna vain talvikaudella Kittilän Levillä, on upea ja erilainen kokemus.
Lomakurun kota, Levi
Iloinen yllätys Levitunturin ympäri kiertävän kehätien varteen lähellä Levin Iglu hotellia autotien, hiihto, vaellus ja moottorikelkka -reittien varressa. Avoinna lähinnä talvikaudella.
Snow Village, Kittilä
Yksi Laplands Hotels Oy:n mielenkiintoisimmista yksiköistä Kolarin kunnan alueella tien no: 80 varrelta (Kittilä Kolari) kääntyen +4,5km perille.
Nina-Mimosa, Kuusamo
Cafe Nina-Mimosa Kuuamon keskustassa on ihana pikkuinen kahvilakonditoria jossa yli 90% kaikesta suuhun pantavasta tuotetaan ja valmistetaan itse.
Jalonhelmi, Suomussalmi
Tämä viitostienhelmi ja menneiden vuosikymmenten aikana kymmenille tuhansille suomalaisille kulkijoille tutuksi tullut järvenranta bensa-asema "Ämmänsaaren Esso" on taas avoinna ja hyvissä käsissä.