Ahvenisen kioski kesäkahvila
Ahveninen

Tässä kauniissa kohdassa 518 -tien Eno - Lieksa varrella Rukavettä ja Pielistä yhdistävässä salmessa ja sen Levähdyspaikalla olevalla Satu Penttisen Kesäkahvilalla on huisin paljon ystäviä ja kävijöitä. Paikka kerrassaan on niin puoleensavetävä että sen kohdalla tulee pakostikin haetuksi jarrupoljinta. Istuintilaa löytyy aina auringonkin puolelta jos säät sen sallivat. Satu on ahkeroinut rakkaan kesäkahvilansa äärelllä jo 5 vuotta ja edelleen nousee joka aamu klo 4 loihtimaan ohikulkijoille maukkaita lämpimäisiä. Kahvilasta löytyykin monenlaista suuhun pantavaa kuten omatekemät lihapiirakat reiluin täyttein eli (kuvissa) Reissueväs jonka syötyään kyllä taas jaksaakin matkaa jatkaa. Suodatinkahvina Presidentti eli laadusta ei tingitä, hyvä Satu. Vaihtoehtoisesti ja ehkä enemmän käytettyä tietä 73 voi taittaa tämän saman välin Eno-Lieksa mutta kyllä näkemistä piisaa enemmän tällä 518 tiellä joka sekin siis on kestopäällystetty. Tietty Uimaharju jää tällä reittivalinnalla väliin. Tässä levähdysalueella stoppaamme jatkossakin. Aukioloista vielä sen verran että kesäkausi kaikkiaan on 1.5.-31.8. jolloin kohde on avoinna. Alla olevat ajat pätevät aina kesä- ja heinäkuussa ja siis muut jaksot em kesäkaudella edustavat päivittäin aukioloaikaa: 11:00-18:00.  

Aukioloajat
Ma11:00 - 19:30
Ti11:00 - 19:30
Ke11:00 - 19:30
To11:00 - 19:30
Pe11:00 - 19:30
La11:00 - 19:30
Su11:00 - 19:30
Osoite
Ahvenisentie 1492
81260
Ahveninen
Yhteystiedot

[javascript protected email address]
+358407536593
040813
Kuva
thumb
thumb
thumb
thumb
thumb